Matkakertomus: Mälaren, Blå Kusten ja Blekinge (ETÄKOULUTUS)

Päiväys ja aika: ke 07.02.2024 klo 18:00 - 21:00 (iCal) (webcal).

Tapahtumapaikka: Etäkoulutus.


Matkakertomus moottorivene Ohtan matkasta 2023, jossa tutustuttiin tarkemmin Ruotsin niihin alueisiin, joista normaalilla etelään suuntautuvalla matkalla on tullut tavaksi kulkea ohi.

Tukholmasta kuljettiin ensin Mälaren järvelle, jossa kääntöpisteen Västeråsin jälkeen tutustuttiin niin Mariefredissä olevaan Gripsholmin linnaan kuin viikinkien Birka – kaupunkiin.  ”Blå Kusten” Norrtäljestä Kalmarsundiin katsottiin muutoinkin kuin pääväylää pitkin ja Karlskronan ympäristössä Blekingen saaristossa vietettiin tovi ennen kääntymistä paluumatkalle Hanön saarella. Paluumatkalla vierailtiin vielä mm. Tukholman hienoimmilla alueilla kuten Saltsjöbadenissa.

Kertomuksessa esitetään runsaasti valokuvia puheen säestyksellä.

Kouluttaja: Klaus Salkola (OV, HVK). Klasu on free-lance veneilytoimittaja ja kuvaaja (Kippari -lehti), vene- ja laivatekniikan asiantuntija ja insinöörikomentaja evp. Klasu on aloittanut veneilyn 60-luvulla, ja hän on itse vastannut veneidensä kunnossapidosta samoin kuin rakentanut veneensä pääosin itse. Veneilykokemusta on kertynyt 50 vuoden ajalta runsaasti yli 100 000 mpk:n edestä.

Osallistujamäärä: 5 – 50 (Listalla sijat >50 ovat jonossa mahdollisille peruutuspaikoille.)

Valmistautuminen etäkoulutukseen: Koulutus toteutetaan Teams-palvelun kautta. Kouluttaja lähettää linkin sähköpostilla osallistujille. Asenna tietokoneellesi Teams-applikaatio tai käytä sitä webbiselaimella lähetetyllä linkillä.

Lisätietoja: klaus (at) salkola.eu

Ilmoittautuminen:  Ilmoittautuminen on päättynyt.

Ilmoittautuneet: 19/50.

Nimi
Seura
Lars
Pursiseura Sindbad - PSS
Lotta
Lauttasaaren Kipparit - LK
Pietari
Lauttasaaren Veneilijät - LV
Janne
Humallahden Venekerho - HVK
Jukka
Helsingfors Segelklubb - HSK
Jukka
Humallahden Venekerho - HVK
Juha
Koivusaaren Pursiseura - KoPu
Mikko
Lauttasaaren Veneilijät - LV
Tarmo
Helsingfors Segelklubb - HSK
Joni
Suomen Moottoriveneklubi - SMK
Kirsi
Suomen Moottoriveneklubi - SMK
Martti
Suomen Moottoriveneklubi - SMK
Petteri
Pursiseura Sindbad - PSS
Leo
Suomen Moottoriveneklubi - SMK
Mikael
Kouluttajan erityisvieras
Maija
Kouluttajan erityisvieras
Varpu
Kouluttajan erityisvieras
Pekka
Humallahden Venekerho - HVK
Satu
Otaniemen Venekerho - OV

Jonotuslista:

Osallistuitko, annahan palautetta kouluttajalle:

    Arvioi seuraavia asioita 1 = huono / vähän .... 5 = erinomainen / paljon

    Järjestelyt?
    12345
    Sisältö?
    12345
    Kouluttaja?
    12345
    Hyödyllisyys minulle?
    12345
    Suosittelen tutuilleni?
    12345

    Mikä oli hyvää?

    Mitä tulisi muuttaa tai kehittää?

    Vapaamuotoista palautetta?

    Oletko lähdössä reissulle Mälaren, Blå Kusten tai Blekinge?

    Ehdota kurssia, joka PaVen pitäisi järjestää 2025?

    Haluaisitko itse toimia Paven suunnittelutoimikunnassa tai kouluttajana (kerro aihe)?

    Montako vuotta olet veneillyt?