Paven suunnittelutoimikunnan kuulumisia ja strategiaa

Paven suunnittelutoimikunta on kokoontunut jo kahdesti syksyllä 2021 tavoitteenaan talven ja kevään 2022 koulutusohjelman rakentaminen. Toimikuntaan on myös vaihtunut muutama uusi jäsen edustamaan omaa seuraansa. Joukossamme on lapsesta saakka veneilyä harrastaneita, mutta myös harrastuksen aikuisena aloittaneita. Yhteenlaskettu kokemus veneilystä on valtava. Erilaisista taustoista ja erilaisista veneistä johtuen näkemyksiä saadaan laajasti eri perspektiiveistä.

Ensimmäisenä kotitehtävänä kullakin oli kirkastaa mikä Pave on, mitkä ovat kunkin seuran odotukset ja minkälaista koulutusta tulisi tarjota. Saimme strategisempia ohjeistuksia ja myös jo hyvin käytännönläheisesti tarkkoja kurssitoiveita kaudelle 2022 sekä vertailua Paven ”kilpailijoihin”.

Kaikilla seuroilla tuntui resonoivan hyvin ajatus siitä, että kun on enemmän, niin saa enemmän. Kriittinen massa on yhdessä toimien riittävä. Pave pystyy tarjoamaan 15 – 30 kurssia varsin laaja-alaisesti vuosittain. Harva yksittäinen seura pystyisi samaan – varsinkaan pienet seurat. Lisäksi kouluttajia kehtaa hankkia, kun on varmuus myös siitä, että yleisöä saadaan. Kouluttajaakin motivoi se, että sali tai Teams on täynnä. Myös yhteinen alusta kurssien markkinointiin ja ilmoittautumiseen nähdään yhteistyön etuna.

Lähes kaikki seurat pyrkivät järjestämään lähes kaiken koulutuksensa Paven piirissä nykyään. Pavelta toivotaan kursseja, joille aivan jokainen seuran jäsen voisi periaatteessa tulla. Kurssit voivat taitojen oppimisen lisäksi olla myös jonkin verran viihteellisiä ”on hauska tietää” -tyyliin. Esimerkkeinä tästä ovat matkakertomukset ja vierailut. Pääfokus olisi kuitenkin matka- ja harrasteveneilyyn liittyvässä tarjonnassa. Paven koulutus nähdään jäsenpalveluna jo lajin parissa oleville. Sitä, että kurssit ovat pääasiassa maksuttomia, pidetään myös tärkeänä.

Hyvän merimiestavan kouluttamista pidetään tarpeellisena. Tässä on kuitenkn suuri markkinointihaaste: ne jotka asennekoulutusta eniten tarvitsisivat, eivät tule koulutuksen. Eivätkä he todennäköisesti ole seuroissamme edes jäseninä. Yritämme tällekin osa-alueelle kuitenkin koulutustarjontaa luoda. Myös kokeneet veneilijät voivat näyttää seurassa esimerkiä nuoremmille osallistumalla koulutuksiin. Asioiden kertauksesta ei ole haittaa, ja omaa valtaisaa kokemustaankin pääsee jakamaan muille.

Lajiliittomme Suomen purjehdus ja veneilyn (SPV:n) kurssitarjonnan tuottaminen koskien veneilijä- ja venepäällikkökurssia vaikutti kaikille seuroille tärkeältä, koska se on tie viranomaisen Traficomin myöntämään kansainväliseen huvivenekuljettajakirjaan. Seurojen on haastavaa saavuttaa tässä tarvittavaa kriittistä massaa yksin. SPV onkin neuvonut hoitamaan kurssituksen yhdessä naapuriseurojen kanssa, ja sitä nyt teemmekin.

Veneilytaitojen ja veneiden tekniikan tuntemuksen kasvaminen johtavat parhaimmillaan veneilyturvallisuuden parantumiseen. Olemme siis tärkeällä asialla.

Pavea ei olla aktiivisesti laajentamassa, kaupallistamassa eikä tekemässä siitä laskutuskykyistä. Pave ei yritä kilpailla lähistön kaupallisten koulujen kanssa eikä esimerkiksi navigointiliiton työväenopistoissa pääkaupunkiseudulla kiitettävän runsaasti järjestettävien karttakurssien kanssa.

Mikäli Paveen haluaisi mukaan lisää lähialueella toimivia seuroja, tulee niiden tuomaa (koulutukset, kouluttajat, koulutustilat, aktiiviset suunnittelutoimikuntalaiset yms.) arvioida keskusteluiden ja hakemuksen perusteella. Sen pohjalta nykyisten Paven seurojen hallitukset tekisivät päätöksen laajentumisesta.

Pave on pääasiassa vertaiskoulutusta – veneilyn harrastajat kouluttavat toisiaan. Paven suunnittelutoimikunta tekee vapaaehtoistyötä kuten myös suurin osa kouluttajista. Myös yrityksiä ja yrittäjiä on saatu pitämään koulutuksia, jotka ovat olleet varsin tietopitoisia eivätkä liian markkinointihenkisiä, vaikka taustalla kuitenkin motivoi mahdollisuus saada uusia asiakkaitakin.

Suurin osa koulutuksista ajoitetaan tammikuusta maaliskuuhun telakointikaudelle. Silloin on aikaa osallistua. Osallistuminen helpottaa myös talvista veneilyikävää. Koronarajoitusten oletetaan olevan ohi 2022. Silti järjestämme tulevalla kaudella kursseja lähikoulutusten lisäksi etänä ja hybridinä, jossa osa yleisöstä voi olla paikalla ja osa etänä. Etäkoulutus tuli tutuksi koronan ansiosta, ja siinä nähdään tiettyjä etuja, joista halutaan myös pitää kiinni jatkossa. Paven koulutuksista ei tehdä jälkiesitettäviä tallenteita.

Paven suunnittelutoimikunnan työ jatkuu tästä kohden talven ja kevään 2022 koulutusohjelman rakentamista ja julkaisua. Ohjelma julkaistaan joulukuussa.

Jukka Wallinheimo, Paven rehtori