
Päiväys ja aika: la 02.04.2022 - su 03.04.2022 klo09:30 - 17:00.
Tapahtumapaikka: Humallahden Venekerho.
Kohderyhmä: Veneilytaitojen kehittämisestä kiinnostuneet PaVen jäsenseurojen jäsenet, erityisesti veneilyharrastuksen alkupäässä tai keskivaiheilla olevat.
Tavoite: Veneilijäkurssi antaa valmiudet hallittuun ja itsenäiseen harjoitteluun ja kokemuksen kartuttamiseen suojaisilla vesialueilla hyvissä olosuhteissa. Kurssi opastaa veneen käsittelyyn niin laitureissa kuin väylilläkin. Kurssilla opetetaan keskeisimmät tiedot ja taidot sekä sääntöjen että navigoinnin osalta, joita tarvitaan suojaisilla vesillä ja ulkosaaristossa liikkumiseen. Kurssilla opitaan myös veneen turvallisuuteen, säähän ja meriteiden sääntöihin liittyviä asioita. Lisäksi kurssi sisältää perusteet veneen järjestelmistä. Teoriaosuus on käytännönläheinen. Vesillä harjoittelussa korostuu maiseman ja kartan yhteensovittamisen osaaminen.
Jatkokoulutus: Veneilijäkurssi on SPV:n (Suomen purjehdus ja veneily) nykyään kaksivaiheisen ohjelman ensimmäinen kurssi. Jälkimmäisen eli Venepäällikkökurssin pitämistä suunnitellaan Pavessa marraskuussa 2022 ja se antaa pätevyyden kv. huviveneen kuljettajankirjaan, kun mukana on todistus käytännön veneilytaidosta. Venepäällikkökurssin esitietovaatimuksena on Veneilijäkurssi (tai vaihtoehtoisesti suoritettu Navigaatioliiton Saaristolaivurin tutkinto).
Ota mukaan: harppi, astelevy, kompassi, viivoitin sekä pehmeä lyijykynä ja kumi. Lisäksi laskimesta voi olla hyötyä.
Kurssimaksu: 120 €. Maksu kattaa kurssilla jaettavan SPV:n navigointi 1 ja veneilyn perusteet kirjat. Kouluttaja antaa ohjeet maksun suorittamisesta ilmoittautuneille.
Koulutus- ja suoritusjärjestelyt:
- Koulutus toteutetaan kaksipäiväisenä lähiopetuksena 2.-3.4.2022.
-
- Koulutuspäivien kesto klo. 09.30–15.00
-
- Teoriakoe suoritetaan sunnuntaina loppupäivästä, klo. 15.00–17.00
- Kurssiin liittyvä käytännön koe suoritetaan tarpeen mukaan erikseen sovittavana myöhempänä ajankohtana. Ajankohta sovitaan teoriakurssin aikana tai sen jälkeen.
-
- Käytännön kokeen kustannuksista sovitaan ryhmän / osallistujan kanssa erikseen.
Kouluttaja: Jori Kosonen (HVK) ja Juha Aaltonen (HVK). Jori on SPV:n valtuuttama veneilykouluttaja.
Lisätietoja: Jori Kosonen, kosojori@gmail.com
Ruokailu: Koko päivän kurssilla sovitaan normaalisti aamupäivän aikana yhdessä, miten lounasruokailu järjestetään. Oletusarvoisesti keräämällä kolehti- varaa käteistä mukaan. Halutessaan voi toki vaihtoehtoisesti ottaa mukaan omat eväät.
Osallistujamäärä: 10 – 20.
Ilmoittautuminen: Ilmoittautuminen on päättynyt 21.3. Kurssi pidetään turvallisesti lähikoulutuksena, katso Paven koronaohjeet. Jos muutat mielesi osallistumisesta, ilmoita mahdollisimman pian emaililla Jorille.
Ilmoittautuneet: 0/20
Kurssipalaute: Osallistuitko koulutukseen? Anna Jorille palautetta.